Kristallihiuss Wiki
Advertisement
Aaaaa 001

Yleistä[]

Kuter M-1 on Kuter 001:sen pikkuveli. Ajopelin nimessä oleva M-kirjan tulee sanasta maasto. Kuter 001 luetaan myös kuuluvaksi kaupunkialuksiin, koska sillä ei voi mennä alukselta toiselle.

Kuter M-1 kulkee paljon nopeampaa kuin Kuter 001. M-1 on enintään kahden istuttava alus. Aluksessa on digitaalinen näyttö, josta näkee nopeuden, polttoaineen kulutuksen ja kellon.

Kuter M-1 on kyykky-mallinen "moottoripyörä(jos et tiedä mikä on kyykkymallinen niin klikkaa tästä).

Ominaisuudet[]

Kuter M-1 on ainut alus jossa on renkaat. Siinä on kaksi isoa valkoista pyörää: yksi edessä ja yksi takana. Tämä mahdollistaa, että M-1:llä voi kulkea myös maassa.

Sillä voi kulkea vaivatta tiheämmässäkin metsikössä. Aluksen saa myös kulkemaan muiden kaupunkialusten tavoin hieman maanpinnan yläpuolella.

Aluksessa on yksi laserase molemmilla puolilla. Alus ampuu yksöissarjatulta.

Väri[]

Aluksen pohjaväri on aina musta ja renkaat valkoiset. Kuvassa olevat vihreät alueet voivat sitten olla minkä värisiä ostaja tahtoo.

Polttoaine[]

Kuter M-1 kuluttaa suhteellisen vähän polttoainetta. Ollessaan normaalilla aluskäynnillä(eli kulkee hieman maanpinnan yläpuolella), se kuluttaa vähemmän polttoainetta, kuin kulkiessaan pitkin maata.

Advertisement